sunnuntai 28. tammikuuta 2018

visaa

Tuli innostuttua puukko hommista ja kuten kaikista jutuista joihin pärähtää kohtuus on valttia. Joten kohtuuden nimissä kävin hakemassa noin 50kg visakoivua jottei lopu heti palikat kesken... Visahan on kahvoihin periteinen materiaali ja todella hyvän näköistä mikäli vaan on laadukasta...

 moottorisahalla, klapikoneella ja puukkosahalla nuo osiin.


 Höylätään esiin se visakuvio, kyllä näisä saa jotain tehtyä kunhan kuivuu, täytyy viedä patterin päälle sukkien viereen klapeja...

2018

Tänä vuonna voisi päivitellä tätä blogiakin ahkerammin, aloitellaan vaikka uudesta innostuksella eli puukkojunkkari hommista. aika monta vaihetta jää välistä kun pelkästä puukalikasta ja parista messinkilevystä tuota lähettiin hiomaan. Terä on ainoa valmis osa, Laurin nylkyterä. Terä pakotettin puuhun poraamalla ja polttamalla. helat ja välilapot tehty koivuviilusta ja messingistä sahaamalla ja hiomalla...

 puukko melko pitkällä, messinklevyyn porattu reikä puukon ruotoa varten. kahvan hiomista muotoonsa jo aloiteltu.

 Levystä rälläkällä noin kahvan kokoinen pala veks. tarvitsee katsoa että reikä on kohillaan.
 Nonni...
 ylähela paikoillaan lempeästi nuijittuna välissä viilua. Reiän tuli olla ruotoon nähden lyönttiukka, ja olihan se. Väliin vielä liimaa niin ei prkl putoa terä puukosta.
    Komeaa settiä tässä vaiheessa, rautasahalla ylimääräinen ruoto veks ja tasoitus pallopää vasaralla.
            Hieman siistittynä puukon pää, täytyy vielä hioa jotta saa vasaran jälet pois. Pyöristystä ja viilailua viel muutenkin... laitan josain kohtaa vielä jatkoa seuraavista vaiheista.

nalle ja pupu


keskiviikko 24. tammikuuta 2018

angel back

                  Selkäprojekti taustoja ja viilailuja vailla loppu suoralla