torstai 12. marraskuuta 2015

nakkila

parin tunnin pikapisto joelle. Taimen tikut riviin ja tavoitteena kirkas mertsari joulupöytään. Tumma konna puri taimen vaappua ja pääs yks tipahtamaanki, tiedä mikä oli...




plö

taustat uupuu ym...

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

nakkila

Syyssoutua nakkilankoskilla

Tuli käytyä tovin jälkeen soudulla nakkilankoskilla isänpäivän kunniaksi. Pimeällä lähdettiin liikenteeseen ja pimeällä oltiin perillä mestoilla. Aika oli juuri sopiva sillä juuri kun saatin vavat viritettyä valmiiksi ja ruuvattua vapatelineet kiinni niin alkoi olemaan jo sen verta valoa jotta voisi koskelle lähteä.
Lähdettiin laskettelemaan paikoille ja ei kauaa tarvinnut tiputella kun ensimmäinen kala kävi vaappua tukistamassa. Sn verran väsyneitä olivat molemmat ukkelit veneessä jotta pientä piristystä tarvittiin jottta ei oltaisi jouduttu virran vietäviksi... kala kuitenkin karkuun. vajaan tunnin päästä päätettiin lopettaa suvannon ronkkiminen ja pujoteltiin alemmas kivikkoon, jolloin vapa venähti kunnolla mutkalle ja näyttävän ilmahypyn jälkeen tuli todettua että 7-8 kilon lohi kiinni laitavavan kalossissa, kala onnistuttiin taluttamaan pois kivikosta leppoisimille vesille mutta parin minuutin pitelyn jälkeen perkele tipahti.
Lasketeltiin pienen pausen jälkeen takaisin kivikoon samaan virran reunaan niin prkl uudestaan kalossiin tärähti kiukkuinen kala kiinni. uudestaan pois kiviltä suvantoon kalaa taluttelemaan. Kala Haaviin ja ylös.
Silmämääräisen mittauksen tuloksena n.4, 5 - 5 kiloinen taimen. Kala kutupuuhissa joten pikaisesti takaisin veteen. Saatiin tuohon kolmen tunnin soutuun vielä yksi tärppi jonka jälkeen vene maihin ja pyhäpäivän viettoon. oli mukava aamu koskella ja tällä kertaa tapahtumiakin piisasi.

 Taimenen väsytystä
 Lohi talutuksessa
Tane

perjantai 6. marraskuuta 2015

papukaija

 putkea papukaija väreissä, toiminut pari kertaa meritaimenelle lusikkana joten kokeillaan perhonakin

tiistai 20. lokakuuta 2015

intruder

 näitä intruder tyyppisiä ötököitä tullut nyt sidottua...


tiistai 8. syyskuuta 2015

target gym

 
Pitää koittaa välillä käydä heilumassa salilla jotta jaksaa soutaa ja vetää jousen... Huippu sali naantalissa. Kunnon pelit ja vermeet kovempaankin tarpeeseen. Saa hikoilla ja ei väliä vaikka tangossa hieman mankkua.  Rokki soi, välineet iskussa unohtamatta loistavaa palvelua!

maanantai 31. elokuuta 2015

keskiviikko 26. elokuuta 2015

tatsa pörhö

helveetten ku ei meinaa keretä tännekkään mitään laitteleen.. onneksi on syksy tulollaan niin saa päiviteltyä juttua kalavesiltä ja metsästä ( toivottavasti...) tässä ny välissä tatsaa ja pörhöjä...

sunnuntai 2. elokuuta 2015

kallo

klassikko ei nää mittää, ei kuule mittää eikä tiiä muutenkaa mistää mittää

perjantai 31. heinäkuuta 2015

maanantai 27. heinäkuuta 2015

thaimaut ja mettää

Oltiin tuossa turussa pyörimässä kunnes nälkä yllätti ja päätettiin käydä kaverin thaimaut raflassa hankkimassa murua rinnan alle ja samalla näpsäisemässä parit kuvat ukkelin kuvista. Pitkästä aikaa näitä tatttoo kuvia tänne...

Helvetin hyvät thai pöperöt jussi meille väsäsi, vaimolle kanaa ja minulle possua. Kastike punaista currya hieman tulisemmalla otteella ja oli muuten hyvää! Jälkkäriksi tikkupossua ja hyvää tuokin. Jos pyörii martinsillan kulmilla tai ylipäätään turun tienoolla niin suosittelen käväisemään. Ukko on karvainen ja maalailtu mutta pöperöt ovat loistavia.

http://thaimaalainenravintolaturku.fi/

mies elementissään, loistavaa asiakaspalvelua :)

torstai 23. heinäkuuta 2015

muonio

muonionjoelta harreja. Ei tarvinnut mitallisia kauaa onkia...
peruskauraa harjuksille
Vaimo kalassa äijäkoskella, on muuten komia ja kova koski. Virtaa kallioden keskellä, loistavaa ja ennen kaikkea kaunista aluetta onkia. vesikin kohtuu kirkasta.
maisemarapsaa joen varrelta... päivä taittuu mukavasti ehtoon puolelle oluen kera näissä maisemissa






perjantai 26. kesäkuuta 2015

Tatsoja

tatuoinnit sivuun tuli lisäiltyä kuvia...

kalassa

Poitsun kanssa kalalla, nuorena pitää jo opettaa harrastuksiin. Niin ja isällä maidot mukana, oluttahan ei kalareisuilla nautita...

perjantai 19. kesäkuuta 2015

väylän lomareissu

 Raportissa voi esiintyä kirjoitusvirheitä ja ala-arvoista tekstiä mutta entä sitten

sunnuntaina 14.6 lähdettiin aamusella kympin aikoihin ajelemaan keskisuomesta kohti torniota. matkan varrelta mukaan haettiin tietenkin tarvittavat eväät ja matka oluet. kuivamuonat ja lavan kaljaa auton lastattuamme paukautimme sitten suoraan joelle, perillä olimme pari tuntia ennen viikkorauhoituksen alkua joten kalassa ei tullut ensimmäisenä päivänä pahemmin käytyä. Kävimme kuitenkin ihmettelemässä matkakosken meininkiä. Lippomontulla seisoi parhaillaan kolmisenkymmentä ukkoa rivissä ja saman moine määrä vaihtopenkillä joka on oiva määrä ottaen huomioon että rantapätkä ei ole paljon kolmeakymmentä metriä pidempi. No on tuossa sopassa joskus omakin lusikka seassa ollut...
Touhua tunnin ihmeteltyämme päätimme suunnata suomen puolen vuennonkoskelle leiriytymään. leirintäalue ei ole enää käytössä mutta Ystävällinen isäntä muisti miedät muutaman vuoden takaa ja antoi luvan leiriytyä yöksi nurmelleen. Loppu ilta eteni kaljaa juodessa ja grillaillessa. Illalla saunomisen välissä kävimme koskella katselemassa lohien pintomista niskalla samalla asiaan kuuluen alkohoolipitoisia juomia nauttien.

seuraava päivä meni torniossa muonavarastoja (kaljavarastoja) täydentäen. haettiin makkaraa kaupasta ja pari lavaa ölberiä systeemibolagetista jonkun tuhottua olut varastomme. Kalja on hurreilla hyvän hintaista. Ei maksa paikalliset puolikkaat nelos kaljaa kuin reilun euron ja maistuivat vielä ihan oluelta joten tuli tietysti santsattua. Hankinnat suoritettuamme suuntasimme nauttimaan virvokkeita suomen puolen kukkolankoskelle. Isäntä oli supliikki mies, muisti porukkaa vielä viime reissusta. Koitti kaupata ravintolaa ja jokivenettä rannasta traikkuineen ja moottoreineen, pari kaljaa sai porukalle myytä. Mukava oli ukkeli, tulee tuolla varmaan vielä jatkossakin käytyä varsinkin kun rantaan rakenteilla hulppea sauna...tästä tietyti illan viettoon eli grillailemaan uuteen majapaikkaamme aavasaksaan. maanantaina jäi kalastus taas marginaaliseksi...

selvennetään jotta Vaimon kanssa oli etukäteen sovittu ettei reissu olisi pakkomielteinen 24/7 kalastusreissu jossa joenvarrelta ei poistuta muuta kuin puskaan kuselle mikäli tarpeitaan ei voi touhun lomassa suorittaa. Siis ei ollut tarvetta kammetta yön selkään joelle ja painaa matkaa läpi ilman unia. Tiistaina heräiltiin rauhassa ysin maissa, juotiin kahvit syötiin ja kerättin porukka kasaan aavasaksan hirsihuoltsikalla... Tästä suunta kohti korpikoskea. kello 12 saavuttiin koskelle. koski oli hyvän näköinen paikka pitäen sisällään hyvän oloisia pysäkkejä nousevalle lohelle. Vihdoin pääsin perhoa heittämään, tietenkin kovassa vesisateessa ja melkein myrskylukemissa puhaltavassa tuulessa. Tämä vei hieman mielekyyttä tästä elegantista lajista joten pari pikku harria ongittuani kamat kasaan ja grillille nokkimaan naposteltavaa. tuli sentään pari tuntia jo ongittua... Nälän taltutettuamme aavasaksan grillillä ( oli muuten hyvät pöperöt, makkis pekkikset ja kebab ranut ) päätimme suunnata ruotsin puolen kattilakoskelle.

Kattilakoskelle saavuimme puoli viiden maissa. koski oli helposti tavoitettavissa, pitkä, ja vaihteleva virtainen. Laskussa oleva vesi oli ohjannut lohnakkeiden nousureitin keskivirtaan joten rannan tuntuman poteroista ei kaloja tuntunut löytyvän. paikallisen kalamiehen kanssa turistuani kävi ilmi että oli tuossa montulla joku onnekas perhomies kalaa pidellyt pari pvää sitten. vietimme koskella pari kolmen tuntia jonka jälkeen takaisin majoituksille kokemusta rikkaampana. Paikka oli hieno ja korkeamman veden aikaan ehdottomasti kalastettavan arvoinen. Kosken ainoa tapahtuma oli kurahousujeni repeäminen perseen paikkeilta kumarruttuani vaihtamaan perhoa. Illalla grilliä ja olutta, mainittakoon että kolmen päivän grilliruuan ja juopottelun jälkeen pieru makuupussissa voi viedä hengen :(

Keskiviikkona suuntasimme takaisin torniota kohti. aavasaksan sillan ylitettyämme jatkoimme ruotsin puolta kohti kukkolankoskea. Perille päästyämme kävimme hetken rannalla heittämässä. Itse perholla ja vaimo paiskoi peltiä. Tämä olikin reissun ainoa lämpimän oloinen päivä joten päätimme palata joelle illalla ja tällä välin ajella haaparantaan hakemaan purtavaa ja olutta. Kävimme hampurilaisaterialla haaparannassa ikean ja parin nuuskamyymälän ( näitä on haaparannalla kuin turussa kampaamoita)  tuntumassa olevassa purilaismestassa ja oli muuten hyvät burgerit. Pekoni lätty painoi varmaan puoli kiloa ja oli erinomaisen hyvää eikä hinnatkaan ollut heseä pahemmat. Nyt takaisin kukkolankoskelle. Koskelle päästyämme käväisimme ravintelissa kaljalla ja kahvilla. Koskelle seiskan maissa. pari tuntia kalastusta, vaimo nappasi rannasta hauen muuten ei tapahtumia ja siitä yö puulle.

Torstaina pakkailin aamulla autoa, vavat suksiboxiin ja sulloin roipetta autoon.  huomasimme kuitenkin että systeemibolaget aukeaa vasta parin tunnin päästä, ja onhan tuliaiset haettava viinakaupasta! Vaimo kehoitti minua menemään heittelemään hetkeksi aikaa tappaakseseni.Verskat ja kumpparit jalkaan. Avasin boxin ja otin päällimmäiset heittovermeet mukaan. Enpä jaksanut repiä kurahousuja jalkaan, nappasin pari lussua mukaan ja joelle. Rauhassa lusikkaa viskeltyäni hyvältä näyttävän virran reunan luo ajatusteni harhailun katkaisi siimassa tuntuva kova nykäisy. LOHI PERKELE riuhtoo hulluna siiman päässä. Sekunnissa adrenaliinit tappiin,  liekki räjähti roihuun ja hyvä ettei paskat housuun, kala tuntuu iskevän aina kun vähiten odottaa.  Kolmen ja puolen metrin Vapa pystyyn ja koitin repiä möllin vapa mutkalla pois virrasta rantaveteen. Ei prkl onnistu ei millään, elukalla on kovat menohalut ja tuntuu massaakin olevan takana.  Kala ampaisi virtaan ja mies rantaa pitkin perään. Muniani myöten verskoissa joessa parin sadan metrin pätkän kollin perässä könyttyäni päätin lyödä liinat kiinni ( alkoi vielä verskatkin tippumaan matkalla ja kaikki tavarat mitkä taskuhin olivat jääneet pitkin rantaa ) , eli väkisin pitko pois virrasta. Vapa julmalla mutkalla ja siimat silmille. Oppihan taas kerran arvostamaan tätä hopeatorpedoa ja muisti miksi näiden otusten perässä joella juoksee. Kala oli parempi ja kaikki arvostus sille. Tästä viinakaupan kautta kotimatkalle.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

sorvailua



tästä se lähtee. vaappu rungon sorvailua, ei sitten paksumpaa kapulaa tuohon löytynyt ( harjanvarsia hakemaan marketista )... otsalle hieman hiontaa ja lopotomia lohkoon niin joskohan tuohon joku kävisi.

torstai 4. kesäkuuta 2015

perhoja

perhoja reissulle lähdössä... bomberia, flamethroweria, cascadea ym... harjukselle vielä muutama red tagi ja muutama kuulapää

peura


sunnuntai 31. toukokuuta 2015

kapuloita

puukaloja valmiina sukeltamaan. napostelehan näitä koukkuleuka konna...